Hae tästä blogista

torstai 31. maaliskuuta 2011

Sadan euron juustoa


Olen ammatiltani taloudenhoitaja. Työskentelen ulkomaalaisen opiskelijaperheen palveluksessa. Päivittäisiin työtehtäviini kuuluu pyykinpesu, vaatteiden silittäminen, siivoaminen, tiskaaminen ja ruoanlaitto – ja opetan myös isäntäperheelleni hieman äidinkieltäni. Teen työtä kahdeksan tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Vapaapäivänäni sunnuntaina käyn kirkossa. Tuntipalkkani on 10 euroa ja kuukaudessa tienaan 2000 euroa. Ulkomaalainen isäntäpariskuntani saa tuloja kotimaansa opiskelijaetuuksista yhteensä noin 65 000 euroa kuukaudessa. Minulla ei olisi varaa sellaiseen asuntoon, jossa isäntäperheeni asuu ja jossa minä työskentelen, he maksavat vuokraa 5400 euroa kuukaudessa. Ei minulla olisi varaa myöskään sellaisiin ruoka-aineksiin, joita he usein ostavat kaupasta. He syövät juustoa, salamimakkaraa, pekonia, jauhelihaa, voita, ulkomailta tuotuja muroja, käyttävät ruoanlaitossa joskus jopa kermaa, juovat kaakaota ja silloin tällöin viiniäkin. Juusto maksaa 100 euroa, samoin pekoni, jauheliha ja voi, makkara 130 euroa, murot ja kaakao maksavat 150 euroa paketilta. Kermalitra sekä viinipullo maksavat molemmat noin 160 euroa. Olen silti iloinen, että he haluavat minun laittavan kotimaalleni tyypillistä ruokaa, josta he kovasti myös pitävät.
                      Itse en ole koskaan käynyt ulkomailla. Isäntäperheeni käy melkein kerran vuodessa ulkomailla lomamatkalla. Opiskelijoinakin he saavat säästettyä sen verran rahaa, että se on mahdollista. He olivat kuulemma saaneet halvat lennot tänne. He olivat viideltä hengeltä maksaneet yhdensuuntaisesta matkasta 32 000 euroa, eli saman verran kuin minun 16 kuukauden palkkani. Ennen kuin he tulivat kotikaupunkiini, he olivat muun muassa yöpyneet kaksi yötä pääkaupungissa hienossa hotellissa, jossa huone oli yhdeltä yöltä maksanut 2700 euroa – mahtoi se olla hieno hotelli! Nyt he ovat joutuneet tänne uuteen kotiinsa ostamaan kaikenlaisia keittiö-, ruokailu- ynnä muita tarvikkeita. He ovat tottuneet syömään uuniruokia, joten he halusivat ostaa sähköuunin. Se oli maksanut 3000 euroa. He hankkivat myös sellaisen välineen, jolla voi suodattaa hanavettä juomakelpoiseksi, se oli maksanut 800 euroa. Myös polkupyörän he olivat ostaneet ja lastenrattaat, joista jo seuraavana päivänä pyörät putoilivat pois. Pyörä oli käytetty ja oli maksanut 1200 euroa. Kotimaassani äidit kantavat lapsiaan kankaan sisällä selässään, sillä meillä ei ole varaa maksaa rattaista – ja vieläpä huonolaatuisista – tuhatta euroa. Perheen isä toi kotiin myös kaksi muovista puutarhatuolia ja pöydän, jotka hän oli saanut 450 eurolla. He käyttävät näitä tavaroita viisi kuukautta, jonka jälkeen he kai antavat ne pois, kun lähtevät takaisin kotimaahansa.
                      Työnantajani tykkäävät ottaa myös valokuvia hienolla kamerallaan, jossa on monia sellaisia irrotettavia osia ja he aina katselevat niitä tietokoneeltaan. Sellainen kamera erilaisine osineen maksaa 46 000 euroa. Minun pitäisi laittaa kaikki kahden vuoden tuloni säästöön, jos haluaisin hankkia samanlaisen kameran. Maassa, josta isäntäperheeni tulee, palkat ja tavarat ovat lähes kolmekymmenkertaisia kotimaani vastaaviin nähden. Minulle maksetaan sentään erittäin hyvin, läheskään kaikki taloudenhoitajat eivät tienaa yhtä paljon kuin minä.




torstai 24. maaliskuuta 2011

Makrotason seikkailua




Elämä täällä on nyt tämmöistä arjen sukkuloimista ja edelleen välttämättömyyksien (No, tästä ollaan montaa mieltä) hankkimista. Emme siis ole joutuneet ryöstetyiksi, eksyneet pahasti tai joutuneet leijonan puremaksi. Mutta uuden kokemista silti!

Suurimpana nyt ehkä taas ruoka. Avokadot, papaijat, guavat, passion-hedelmät, kookos, pavut, ananakset, munakoisot, chilit ja sipulit! Ihanaa!

Minä koen olevani joka päivä jonkinmoisella ruokakurssilla Hildan kokkaillessa (En tiedä miten häiritsevää tuijotukseni ja kyselyni on, mutta kun Teemu huitelee ties missä, isommat riehuvat pihalla, Riemu nukkuu, ja Hilda hoitaa kaikki kotihommat, niin eipä minulla muutakaan tekemistä ole…). Palaamme Suomeen ruokarikkaina ihmisinä.

Aamu alkaa papujen liotuksella, paholaisen hillon keittämisellä jikossa, keittobanaanien poreilulla, avokadomehun puristamisella ja lihan marinoimisella (Idylli sikseen! Kyllä täällä syödään myös suklaamuroja ja weetabixia…). Aikaa tuntuu olevan loputtomasti. Koulu ei tietenkään ole vielä alkanut ja muutenkin tästä puuttuu vielä arjen tuntu, mutta aikakäsitys täällä on silti selvästi toisenlainen kuin kotona. Lähes kaikki ruoanlaitto lähtee jotenkin perustavanlaatuisemmin liikkeelle…

…jo mainittu papujen liotus, lihan marinointi, tomaattikastikkeen keittäminen, kookoksen raastaminen kookosmaitoa varten, pähkinöiden paahtaminen mysliin, mehun puristaminen (avokado-passion-inkivääri, guava-passion, mango-inkivääri…), mausteiden rouhiminen, veden keittäminen hiilillä, guacamolen soseutus, herkkusipsien viipalointi perunasta tai bataatista…

Lapset nyt eivät niin innoissaan ole näistä ruokakokeiluista: Pihka ilmoittaa säännöllisesti ettei aio syödä mitään ja Myrsky urheasti taistelee mahdollisen jälkiruoan toivossa. Mutta Riemu on päässyt afrikkalaisen ruoan makuun! Ajan kanssa kaikki… 


P.S. Ja taas kipeitä, flunssaa tällä haavaa!


Meidän itetekemä mysli (I)

Meidän lounas (I)

Meidän Hilda opettaa (T)

Me opitaan (T)

Meidän tuotokset (I)

Meidän vetolaatikko (I)

Meidän vihanneskori (I)

Meidän aamutoimet (I)

Meidän pihapuun mango (I)

Meidän torin mausteet (I)

Meidän torin tuoksut (I)

Meidän torin maut (I)
Meidän äiti, meidän lapset ja meidän vessa. (I)

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Käytäntöä ja avuliaisuutta

22.3.2011 Päivän sana Teemulta…

Afrikassa ihmiset ovat erittäin auttavaisia. Tosin yleensä meitä mzunguja auttavat paikalliset olettavat myös hyötyvänsä antamastaan avusta, rahallisesti tottakai. Vastaan on kuitenkin tullut useitakin tilanteita, joissa olen huomannut olevani hyvin kiitollinen saamastani avusta, joten mielelläni olen hyödyttänyt auttajaani taloudellisesti. Ja varsinkin kun kyseessä olevat summat eivät todellakaan ole suuria. Tärkeimpänä esimerkkinä tästä on korukauppias Steven, joka järjesti kaksi asuntonäyttöä. Asuntojen katsomisen jälkeen ostin häneltä kaksi kaulakorua noin kahdeksan euron yhteishintaan. Kun muutaman päivän päästä varmistui, että otamme toisen kyseisistä asunnoista (katsastimme yhteensä neljä asuntoa) ja kun olimme monta tuntia juosseet asioilla Stevenin kanssa, lonttasin hänen kouraansa kaksikymmentä tonnia – vajaa 10 euroa –  kiitokseksi vaivannäöstä. Myös Steven taisi olla kiitollinen meille, kun palkkasimme taloudenhoitajaksemme hänen siskonsa Hildan. Steven myös paiski kanssani töitä kokonaisen päivän, kun raahasimme huonekaluja toisesta asunnosta nykyiseen asuntoomme. Hän toimi tulkkina vuokraisännän suuntaan ja hankki huonekaluille kuljettajan. Päivän päätteeksi annoin hänelle 6000 shillinkiä, vajaa kolme euroa ja sanoin, että nyt sinä menet syömään ja ostin häneltä myös avaimenperän, 6000 shillinkiä.
Myös tänään sattui hyödyllinen sattuma. Asunnossamme on prepaid-sähkö, jota ostetaan etukäteen haluamallansa summalla, mittariin syötetään koodi, joka näyttää kuinka monta kilowattituntia sähköä on jäljellä. Matkallani Tanescon konttoriin kohdalleni osui kaksi koriste-esinekauppiasta. Vaihdoimme välttämättömät swahili-heitot rentoon afrikkalaiseen tapaan, jonka toivoivat tietysti johtavan jonkinlaisten kauppojen syntyyn. Sanoin, että nyt olen menossa ostamaan sähköä, tiedättekö onko Tanescon konttori vielä auki? Sanoivat, että ei ole enää konttori auki, mutta tule meidän mukaan, postitoimistosta saa sähköä. Olin hieman huuli pyöreänä, ettäkö postitoimistosta sähköä, mutta näin on, että postitoimistossa on Tanescon myyntipiste, jossa saa ladattua sähköä. Olin saamastani avusta hyvin kiitollinen - ellen olisi törmännyt näihin herroihin, olisi sähkön saaminen jäänyt huomiseen ja otsalamppujen paristot huutaisivat hallelujaa. Päätin sitten ostaa herroilta pienen puisen morttelin mustapippurin murskaamiseen sekä sormipianon. Yhteensä ne maksoivat n. 15 euroa. Olin ajatellutkin ostavani sormipianon jossakin matkan vaiheessa, joten näin sekin hoitui. Hieroimme kauppoja myös mahonkisista, lehmännahkakalvoisista rummuista, mutta tyydyin pelkästään jammailemaan heidän kanssaan. Toinen heistä oli hip hop –MC, joka räppäsi rummutukseni päälle swahiliksi.
Halpaahan täällä on miljonäärin asustella. Sopii sitä tässä henkseleitä paukutella, sillä miljoona shillinkiä on vajaa 500 euroa, joten tunnustan olevani miljonääri. Kirjoitushetkellä yksi euro on 2132,3 Tansanian shillinkiä. Yleensä nostan pankkiautomaatista kerralla suurimman summan mitä saa, eli 400000 TSh, joka on n. 193 euroa. Kuluja nostosta aiheutuu n. 6,80 €, joten kun nostan 400000 TSh, tililtä lähtee melko lailla tasan 200 €. Käytännössä siis käännän hinnat niin, että jaan shillinkisumman kahtia ja pudotan ylimääräiset nollat pois – helppoa! Maksutapa on ehdottomasti käteinen. Yhden ostospaikan olen Iringasta löytänyt, jossa käy Visa Debit, ja siitäkin veloitetaan 3 % komissio. Maksamisen kuluja ei siis voi välttää.
Paikallisten tuotteiden ja palvelujen hintataso jaksaa silloin tällöin vielä kuukaudenkin oleskelun jälkeen ällistyttää mataluudellaan. Kahden kilometrin taksimatka maksaa 1,50 €, banaaneita saa eurolla kymmenen, ananaksia kaksi, miesten hiustenleikkuu kaksi euroa, käsintehtyjä koruja parilla eurolla, käsintehtyjä vaatteita ja sandaaleita 3-4 eurolla, keraaminen hiiligrilli kolme euroa, riisiä saa eurolla kai kymmenen kiloa ja ravintolassa syö pääruoka-annoksen 2,50 eurolla. Hedelmät ovat halpoja, ja kun Hilda meille opetti, miten tuoreista hedelmistä tehdään erinomaista mehua, ei tarvitse kauaa pohtia, ostaisiko kotiin kasan tuoreita hedelmiä vaiko korillisen Pepsiä. Huomattavana erikoisuutena on liha, jota useimmiten marketeissa myydään pakasteena. Noin 600 g jauhelihaa maksaa noin 4 euroa ja kokonainen naudan sisäfilee samaisen 4 euroa! Tänään söimmekin lounaaksi oikein maistuvat chateubriandit tomaattichutneyn, ugalin ja kookos-papukastikkeen kanssa… Paikallisten työmiesten tuntipalkka on 1000 shillingin luokkaa, eli 0,50 € ja me maksamme Hildalle poikkeuksellisen hyvin, 150000 TSh/kk, joka on n. 75 €. Hilda tekee kahdeksantuntisia päiviä kuusi viikossa. Ällistyttävää. Vuokramme on 400000 TSh/kk, eli n. 200 €. Maksoimme viiden kuukauden vuokran etukäteen, latasin siis vuokraisännän pöydälle kertalinttuulla kaksi miltsiä. Tuontitavara on tansanialaisiin tuotteisiin nähden hyvin kallista. Jotkin tuontielintarvikkeet ovat jopa hieman Suomen hintojakin kalliimpia, esimerkiksi Kellogg’sin murot tai Nesquik-kaakao. Myös tuontielektroniikka on kallista ja laatukin vähän mitä sattuu. Myös sähkön olen kuullut olevan kallista, katsotaan nyt miten ripeästi sujahtaa lataamani summa…


(T)


(I)

(I)

Kieltä ei tarvita. (I)

(I)


sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Sunnuntai


Patikointi, kaatosade, vaahtokylpy, chili-kaalilaatikko, suklaakeksit ja kaakao. Ihana sunnuntai.

Pihka kommentoi huipulla: "Päästiinpäs hienossa pälkähässä käymään, minnuu oikein pissittää!"

(I)

(T)

Lariam-mato (T)

Pilvien keskellä. (T)

(I)

(I)

(T)

torstai 17. maaliskuuta 2011

Leffaa, osa 2


No missäs ollaan?

Pikselipuuroa aamupalaksi!

Vaikka ei tekisi mitään, aina oppii.



Olemme lähipäivinä oppineet mm. seuraavia asioita:

  1. Avokado on hedelmä! Makea hedelmä, mangon sukulainen! Ja joojoo, onhan se nyt hedelmäksi aina tiedetty, mutta Suomessa avokadot maistuvat vähintäänkin vihanneksilta.
  2. Kaikki muutkin hedelmät maistuvat täällä sata kertaa enemmän hedelmiltä.
  3. Mangokärpäset tekevät munia ulkona kuivatettaviin pyykkeihin.
  4. Murot voivat maksaa täällä melkein kymmenen euroa, kun banaanit maksavat 5 senttiä.
  5. Olemme oppineet kävelemään hitaammin. Polepole-kävelyyn on silti vielä matkaa.
  6. ja iloitsemaan pienemmistä asioista.
  7. Inkeri on oppinut hallitsemaan ajatuksen voimalla yhden näkökentässä surisevan madon liikeratoja! Niillä on siis jotain tekemistä myös psyyken kanssa.
  8. Riemu on oppinut käymään vessassa. Ei siis enää vaippoja. (Housujenkin kanssa vähän niin ja näin)
  9. Lapset ovat oppineet, että paikalliset lapset ovat välittömämpiä kuin kotipuolessa. Tästä aiheesta, suomalaisuudesta ja juurista, saatiin niin hyvä keskustelu aikaiseksi, että jo sen takia tänne kannatti tulla.
  10. Täällä nauretaan ja hymyillään enemmän. Olemme oikeassa paikassa!

Mzungu-prinsessa (I)
Toverukset. (I)
Laaksossa sataa. (T)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Uusi koti, vihdoin!


Kyllä kolmen viikon reissuelämän loppuminen tuntuu hyvältä, malarian kanssa tai ilman. Eilinen päivä meni Teemulta totaalisesti ohi kivilattialla nukkuessa, koska huonekalujahan meillä ei vielä ole. Inkeri sitten shoppaili pienessä kuumeessa ympäri kaupunkia ja etsi välttämättömyyksiä (kuten patjoja ja blenderiä), tinki, hikoili ja paloi. Täytyy sanoa, että oli melkein ikävä länsimaalaista hypersupermegamarkettia, josta saisi kiinteällä hinnalla kaiken kerralla.

Umpiväsyneinä saimme yhden huoneen siivottua ja pääsimme väsymystämme potemaan. Tai no Inkeri ja Riemu valvoivat, Teemu oli liian kipeä edes nukkumaan ja Pihka ja Myrsky pyörivät ympäri huonetta.

Aamulla saimme ilahduttavan puhelun talon hommanneelta mieheltä, jonka siskon olimme luvanneet ottaa meille vastapalveluksena töihin kodinhoitajaksi. Hilda otti iloisena mopin käteen ja ilmoitti haluavansa oppia puhumaan englantia ja alkoi siivoamaan. Tansanian vastaus isovanhemmille!

Totuuden nimissä täytyy sanoa, että päivä oli silti kaikista Tansanian päivistä raskain. Huonekalujen roudausta malarian tai malarianestolääkityksen oireilla höystettynä, kipeät lapset, hävinneet rahat ja juomavesi lopussa. Mutta kuten aina, asiat järjestyvät: Rahat löytyivät, huonekalut ovat paikoillaan ja juomavesihakureissulla vastaan käveli kolmikymmenpäinen gosbel-kuoro yltiövärikkäissä asuissaan mielettömällä soundilla veisaten. Eihän siinä voinut kuin hymyillä. Ja loppujen lopuksi, myös tätä kaikkea tänne tultiin etsimään.

Itse Iringasta ja muusta elämästä taas myöhemmin, nyt olis perusasioita hoidettavana!

P.S. Japanin tilanteesta täällä on saanut vain pieniä tuokiokuvia ja tiedonhippusia, muutenkin taidetaan elää aikamoisessa uutispimennossa…

Oma keittiö!
Aamupalalla.
Vaaleat papukasat.
tummat papukasat.
Hirveesti hommaa.
Auringonnousu keittiön ikkunasta.


sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Sairas banaaniperhe


Meni vähän turhan hyvin, niin piti ihan takapakkia ottaa. Tässä noin vuorokauden saldo:

-Pihkan haljennut huuli (Saatiin mainiota konsultaatiota kuvien ja netin avulla suomalaiselta lääkäriltä, joten ei lähdetty yön selkään tohtoria metsästämään). Nyt huuli mustelmilla ja turvonnut.

-Teemulla mahatauti ja kuume nousee, lähti juuri käppäilemään kohti malariatestausasemaa.

-Inkerillä mahatauti (Keitettiin yöllä vettä, laitettiin vesipulloon, joka suli mukavan ihoamuotoilevaksi ergonomiseksi kuumavesipulloksi –Tansanialaista muotoilua! Auttoi!)

-Yön saldo Inkerillä kaksi tuntia unta.

-Myrskyllä ja Riemulla maha löysällä.

-Pihkalla malaria. Paikalliset ottivat kyllä asian omakseen, taksikuski kantoi Pihkaa, ihmiset silittelivät päätä, kyselivät ja huolehtivat. Nyt on lääkkeet ja toipuminen alkaa.


Täytyy sanoa, että kannettava dvd-soitin ja läppäri ovat olleet tänään kovassa käytössä, lodge piti meitä varten jopa sähköt päällä koko päivän!

P.S. Asunto on ja muutakin, mutta palataan näihin vähän terveempänä…

Perheen malariamussukat. (I)


perjantai 11. maaliskuuta 2011

Asettumista ja ihmettelyä


Nyt hieman taustaa vähän tuntemattomammille lukijoillemme: Matkallamme on siis syy! Ensimmäinen ja perustavin on se, että perheemme on aina unelmoinut asuvansa hieman pidemmän hetken ulkomailla ennen Myrskyn koulun aloitusta ja nyt näytti olevan se viimeinen sauma.
Tämän sitten mahdollisti Itä-Suomen yliopiston kahdenvälinen opiskeluvaihto. Itse Tansaniaan ja Iringaan päätyminen oli sitten sen verran arpapeliä, että kun Inkeri vaihtopapereita viimeisenä mahdollisena palautuspäivänä täytti, Tansania oli mahdollisimman kaukana ja kuulosti kivalta. Itse maallahan meille ei niin väliä ollut, tiesimme avartavamme maailmaamme missä päin maailmaa tahansa.

Ja täällä nyt sitten ollaan!

Vaikka yliopistolle oli lähetetty lukuisia sähköpostiviestejä, hakemuksia, liitteitä ja suosituksia, jossa kaikissa mainittiin, että olen tulossa kaupunkiin perheeni kanssa, oli Tumaini university siitä huolimatta autuaan tietämätön asiasta, kun saavuin paikalle. No lopputulos: Ei asuntoa, viidessä minuutissa tehty opiskelusuunnitelma, sekä poukkoilua ihmiseltä ihmiselle. Ja suunnaton määrä naurua!  Paikallinen tapa on sellainen, että ensin ylipäätänsä katsotaan, tuleeko kukaan paikalle, ja sitten vasta aletaan hoitamaan asioita…Etukäteisjärjestelyt ovat siis aikalailla turhia. Yliopistolla oli myös valkoisia rottia!

Meillä on ollut täällä leppoisat oltavat. Asumme kivassa lodgessa keskellä kaupunkia, ympärillä pihaa ja paikallisia lapsia. Pikkuporukalla on koko ajan leikit käynnissä naapuritenavien kanssa (ihana swahili-suomi-sekamelska!), Pihka pääsi jopa vierailulle Lidyan ja Floran kotiin. Leluina oli kuulemma ainoastaan meiltä saadut pikkuautot ja katuliidut. Lidya käy myös säännöllisesti pissaamassa meidän huoneistomme vessan lattialle.

Upea yllätys ja uskomaton yhteensattuma on, että täällä Iringassa asustaa myös Inkerin vanha teatterileiritoveri vuosien takaa. Meillä on siis ollut hyvää perehdytystä Iringan elämään ihan kotikielellä. Saatiin sisäpiirin tietoa netin hankkimiseen sekä jääkaappi väliaika-asuntoomme! Siis suurkiitos Saila ja Mikko!

Teemu on viritellyt asuntoasiaa lähes jokaisen vastaantulevan torimyyjän, kaljantarjoajan, lääkärin, metsäkonservaattorin ja taksikuskin kanssa. Huomenna kolmet ensimmäiset asuntotreffit!

Pienin askelin eteenpäin. Koko ajan on mielessä, että tämä blogiin, tästä pitää kirjoittaa, tänne pitää tulla kuvaamaan, ja nyt kun ilta laskeutuu ja aikaa kirjoittamiseen on, en enää muistakaan mitään!

Uni on edelleen kortilla Inkerillä ja Riemulla, viime yö katsottiin Mikki Hiiren kerhotaloa ja kuunneltiin Agatha Christieta, kunnes aamulla satakieli kertoi, että nukkuminen on muutenkin yliarvostettua!








Leikit onnistuu myös lukuisten sähkökatkojen aikana! Huomaa mukana hengaileva ufo! (T)
Tumaini University (I)
(T)
(I)
Pakolliset pelleilyt. (I)
(I)
(I)
(I)
Melkein kuin Polvijärveltä! (I)

torstai 10. maaliskuuta 2011

Leffaa, osa 1!



Lystikkään mössöiseksi elokuva tässä menee, mutta kuten Tansaniassa sattuvasti sanotaan: "Ok, no problem!" Elokuvassa on kohta, jossa Italian Alpit näkyvät mahtavasti, mutta tällä laadulla niitä ei tosiaan erota, mutta Alpit ne on! Kokeilemme, jos osa 2 olisi paremmalla laadulla.

Kuvat edelliseen kirjoitukseen!

No nyt on toimivahko nettiyhteys ja kuvia tulee taas. Kuvia on valitettavasti roimasti pienennetty ja blogiin taas suurennettu, että kuvanlaatu saattaa kärsiä...

Ja että voi pitää lukijoita, rakkaita, rakkaita lukijoita jännityksessä, niin kyllä täällä sattuu ja tapahtuu koko ajan, pitää vaan saada tapahtumia kirjalliseen muotoon...

Apinoita oli tien varrella paljon! Liian vikkeliä vaan kuvaajalle jonka sylissä nukkuu kaksivuotias lapsi! (I)
Naapuripoika. (I)

Bussin kaahailulta ainoa tallentunut eläin. (I)
(I)
Kuvankaunis maisema 2 (I)
Sopii verrata aikaisempiin apinakuviin. (I)
(I)
Inkeri taas valvoo ja kuvaa Iringan auringonnousua. (I)