Uusi koti, vihdoin!

Kyllä kolmen viikon reissuelämän loppuminen tuntuu hyvältä, malarian kanssa tai ilman. Eilinen päivä meni Teemulta totaalisesti ohi kivilattialla nukkuessa, koska huonekalujahan meillä ei vielä ole. Inkeri sitten shoppaili pienessä kuumeessa ympäri kaupunkia ja etsi välttämättömyyksiä (kuten patjoja ja blenderiä), tinki, hikoili ja paloi. Täytyy sanoa, että oli melkein ikävä länsimaalaista hypersupermegamarkettia, josta saisi kiinteällä hinnalla kaiken kerralla.

Umpiväsyneinä saimme yhden huoneen siivottua ja pääsimme väsymystämme potemaan. Tai no Inkeri ja Riemu valvoivat, Teemu oli liian kipeä edes nukkumaan ja Pihka ja Myrsky pyörivät ympäri huonetta.

Aamulla saimme ilahduttavan puhelun talon hommanneelta mieheltä, jonka siskon olimme luvanneet ottaa meille vastapalveluksena töihin kodinhoitajaksi. Hilda otti iloisena mopin käteen ja ilmoitti haluavansa oppia puhumaan englantia ja alkoi siivoamaan. Tansanian vastaus isovanhemmille!

Totuuden nimissä täytyy sanoa, että päivä oli silti kaikista Tansanian päivistä raskain. Huonekalujen roudausta malarian tai malarianestolääkityksen oireilla höystettynä, kipeät lapset, hävinneet rahat ja juomavesi lopussa. Mutta kuten aina, asiat järjestyvät: Rahat löytyivät, huonekalut ovat paikoillaan ja juomavesihakureissulla vastaan käveli kolmikymmenpäinen gosbel-kuoro yltiövärikkäissä asuissaan mielettömällä soundilla veisaten. Eihän siinä voinut kuin hymyillä. Ja loppujen lopuksi, myös tätä kaikkea tänne tultiin etsimään.

Itse Iringasta ja muusta elämästä taas myöhemmin, nyt olis perusasioita hoidettavana!

P.S. Japanin tilanteesta täällä on saanut vain pieniä tuokiokuvia ja tiedonhippusia, muutenkin taidetaan elää aikamoisessa uutispimennossa…

Oma keittiö!

Aamupalalla.

Vaaleat papukasat.

tummat papukasat.

Hirveesti hommaa.

Auringonnousu keittiön ikkunasta.