Ei mitään

Minulla ei ole tällä hetkellä juuri mitään kerrottavaa yhdellekään blogin lukijalle. Minulla ei ole kiinnostavaa sanottavaa päivästä toiseen jatkuvastamme elämästä Tansaniassa. Kamala paine, kun blogiin ei myöskään ilmesty tekstiä!

Erityisen vähän kannattaa mainita kiireestä joka on tunkenut perheeseemme salakavalasti. Päivät täyttyvät leffan kuvauksista, hyväntekeväisyysprojekteista, eskaritunneista, lenkeistä, koulusta ja koulutehtävistä, listojen väsäämisistä ja tulevaisuuden suunnittelusta. Turha on kai mainita että tiikerin on mahdotonta päästä raidoistaan hitaassa Afrikassakaan. Sitä paitsi hitaasti kävelevät ihmiset ärsyttävät edelleen.

Vähän tarkemmin voisin olla paneutumatta projektiin joka on nyt pyörähtänyt käyntiin yhteistyössä Iringan kansainvälisen koulun sekä paikallisen Mapinduzin koulun kanssa. 10.6.2011 järjestetään kansainvälisellä koululla oppilaiden kykyjenesittelyilta, Talent show, joka on samalla kouluja yhdistävä tapa lopettaa kouluvuosi. Ohjelmassa on mm. teatteria, tanssia, musiikkia…Niin perinteistä afrikkalaista kuin modernimpaakin. Tapahtumalla on tarkoitus kerätä rahaa Mapinduzin koulun opiskelutarvikkeisiin sekä kansainvälisen koulun soitinhankintoihin, että oppilailla olisi mahdollisuus jatkossakin kehittyä taideaineissa.

En myöskään aio kirjoittaa siitä, että Myrsky on oppinut lukemaan, enkä siitä että naapurintyttö on edelleen ihana. En oikein myöskään osaa kuvailla tunnin koulumatkaani, joka kulkee Kihesan kylän halki ja jossa kohtaan joka päivä enemmän elämää kuin missään muualla aikaisemmin. Myöskin ruoka-aihe on niin loppuunkulunut, etten keksi siihen enää mitään lisättävää. Paitsi että nautin torilla ruoan ostamisesta suunnattomasti: värit, äänet, tuoksut, haiseva kala ja okran karkeus sormissa. Ja swahiliksi tapahtuva tinkiminen! Tätä tulee ikävä.

Mutta voin kertoa siitä, että olin jo aika pitkällä eräässä blogikirjoituksessa jossa käsittelin swahilin opiskelua. Tässä kirjoituksessa hehkutin lapsenomaista iloa, kun kieli on alkanut aueta uudella tasolla. Swahili on uskomattoman kaunis kieli ja samoja sanoja löytyy myös suomen kielestä, eri tarkoituksella tosin. Esimerkkejä: salama (swah.): rauha (suom.), kala: kaulus, kisu: veitsi, muru: karvas musta lääke, kura: ääni, kansa: syöpä, koti: takki. Ja niin edelleen. Mutta koska kielen oppiminenkin on jäänyt arjen jalkoihin, en aio tästäkään sanoa mitään.

Antakaa anteeksi, minulla ei ole mitään kerrottavaa.

Tästäkään retkestä Isimilaan ei minkäänlaista kirjallista materiaalia. (T)

Ei minkäänlaista. (T)

Älkää sanoko mitään. (T)

Niin hyvää ettei (I)

Hildan tekemä mekko. Sanat eivät riitä. (I)

ENO Tree Planting Day!

Tämmöstäkin oltiin tänään mukana puuhaamassa, tutustukaa ja levittäkää sanaa seuraavaa istutuspäivää varten! Ja saahan sitä istuttaa muulloinkin... Hauskaa oli, me kiitettiin maapalloa, maapallo meitä!

http://www.enotreeday.net/

http://www.enoprogramme.org/

Istutusjoukot (T)

(T)

(T)

(T)

(I)

Kilolosta kajahtaa!

Pääsin eilen ainutlaatuiselle elämysmatkalle kuuntelemaan Kilolon vuosittaista kuorosotaa noin tunnin ajomatkan päähän Iringasta. Ja täytyy sanoa että aika sanattomaksi vetää: 26 kuoroa, 9 tuntia. Siinä vaadittiin turnauskestävyyttä niin kuoroilta kuin yleisöltäkin.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että tuohon yhdeksän tunnin nonstoppiin voisi mahtua heikkojakin lenkkejä, mutta ei. Täyttä ilotulitusta afrikkalaisin heimotanssein höystettynä alusta loppuun, ei riitasoinnun riitasointua. Kaikki muu tosin noudatteli tansanialaista epäjärjestystä: kuka tahansa saattoi kesken laulun ja tanssin lompsia keskeltä esimerkiksi vessaan, porukkaa tuli ikkunoista sisään, toinen kuoro saattoi pukea esiintymisvaatteitaan vuorossa olevan porukan edessä niin, ettei yleisö voinut nähdä mitään ja sen semmoista. Ja laulut kajahtivat sen verran kovaa ja korkealta että lapset saivat rauhassa itkeä itkunsa.

Tapasimme kilpailun ainoan tuomarin lounaalla ja ihmettelimme eikö hänen pitäisi olla sisällä tuomaroimassa koko ajan etenevää kilpailua. Hänen vastauksensa oli, että hän suunnilleen tietää kaikki kuorot, koska ne ovat lähialueelta, joten ei hänen tarvitse jokaista esitystä kuunnella. Sitä paitsi pitäähän hänenkin syödä ja levätä. This is Africa.

Uskomattoman hieno kokemus kerrassaan, vaikka sen täydellisyyden katsomisen viehätys ehtikin jo reippaasti laantua pitkän pitkän päivän aikana.

Muuten elämä on taas uomissaan ja aurinko paistaa tänne Afrikka-ahdistuksenkin keskelle. Viime aikoina on jopa kuulunut tässä perheessä seuraavanlaisia kommentteja: ”Jos myö joskus asutaan täällä, niin pääsenkö miekin kansainväliseen kouluun?” ”Jos perustettas tänne ravintola, niin millanen ravintola?” ”Niin ja siihen samaan teatteritilat ja taidegalleria!”. Että ihan kivaa täällä taas on täydellisyyksine kaikkineen.

Täytyyhän koko kylän kuulla.

Hongera mama!

Aamu alkoi niin kuin äitienpäiväaamujen kuuluukin alkaa –Laululla, lahjoilla, korteilla, kukilla, piirustuksilla ja naurulla! Ihanaa olla äiti!

Naurua on riittänyt muutenkin enemmän parina viime päivänä, sillä anoppini oli pistänyt Suomessa tuulemaan kerätäkseen sukulaisilta rahat Hildan ompelukonetta varten. Hilda, taloudenhoitajamme ja ystävämme, on siis kahden lapsen yksinhuoltajaäiti ja elättää palkallaan myös muuta perhettään. Hilda kertoi joskus alkuaikoina, että ompelukone on ollut hänen pitkäaikainen unelmansa, mutta hänellä ei ole koskaan ollut varaa hankkia sellaista. Vaatteita perheelleen hän on tehnyt ystävänsä koneella ja käsin. Ennen meillä työskentelyä Hilda on muun muassa tehnyt sipsejä kauppoihin myytäväksi. Nyt hänellä on mahdollisuus ammattiin, josta hän on aina haaveillut! Ystävä on luvannut kouluttaa hänet ammatin saloihin tarkemmin…

Miten paljon iloa ja naurua oli eilen ilmassa kun kone käytiin ostamassa! Ja miten hieno se onkaan! Sukulaispoppoo oli kerännyt sen verran paljon rahaa, että ostettiinkin paras! Ja langat ja sakset ja pelit ja vehkeet! Hilda sanoikin, että tänään hän ei voi tehdä töitä kun hän on niin iloinen! Ja huojennus on meilläkin suuri, kun lähtömme jälkeen Hildan ihana perhe ei jää täysin tyhjän päälle.

Tänään, vapaapäivänään, Hilda tuli tätinsä kanssa meille opettamaan samosojen valmistusta kiitokseksi. Ja toivat kiitokset myös suvun muilta naisilta. Kuten jo kerran sanottua, tulemme rikkaina takaisin!

Äitien suuri ilo! Miten hieno tapa juhlia äitienpäivää! Onnea kaikki maailman äidit!

iloiloilo 1 (I)

iloiloilo 2 (I)

Iloiloilo 3 (I)

Iloiloilo 4 (T)

Iloiloilo 5 (I)

Leffaa osa 5!

Mössön tilalla tärinää, jalusta ostettu!

Hyviä ja huonoja uutisia

Huonot uutiset:

Nyt on kulttuuriin sopeutumisessa saavutettu jonkinmoinen lakipiste. Toisin sanoen päähän ottaa ja rajusti. Kaikilla. Lähes koko ajan.

Aloitetaan vaikka juoksemisesta. Rakas harrastuksemme ei ole täällä niin yksinkertaista kuin kuvittelisi. Suoraan sanottuna täytyy olla vahva ihminen että juoksemista voi Tansaniassa harrastaa.

Sinulle huudetaan, sinulle nauretaan, sinua tullaan tökkimään kuin näyttelyesinettä, vierelläsi juostaan, sinua imitoidaan, bussit pysähtelevät kohdallasi, mzungu-huuteluista nyt puhumattakaan.

Viime lenkillä kolme daladalallista ihmisiä pysähtyi huutelemaan minulle, hammastahnarekka hidasti vauhtiaan juoksuvauhtiini sopivaksi niin että koko liikenne seisoi, eräs mies alkoi minut nähtyään juosta kolmensadan metrin päästä vahvasti juoksua liioitellen ja nauroi sitten kohdallani katketakseen. Niin ja taas puhumattakaan muusta huutelusta.

Lasten huutelu on täällä ainoastaan hyväntahtoista. Ihanaa huomata, ettei täällä ole tukahdutettu lasten luontaista mielenkiintoa erilaisuutta kohtaan. Mutta kun kyse on aikuisista ihmisistä ja tilanne näyttää enemmänkin kiusaamiselta, asiaa on vaikea niellä. Ja miten paljon tätä tapahtuu yliopistollakin… Suomessa asiaa kutsuttaisi rasismiksi.

Koulumaailmassa mättää vähän muukin. Muutamat opettajat ovat erityisen lahjakkaasti laistaneet työstään. Eräskin opettaja päätti aloittaa luennot vasta pääsiäisen jälkeen. No pääsiäinen tuli ja meni ja me vaihtarit päätimme kysellä että onko niitä luentoja. Opettajan vastaus tuli tekstiviestillä: ”I’m on safari, come next week.”

Tänään koulussa opettaja, joka on pitänyt kaksi luentoa oletetusta kymmenestä, lopetti opettamisen puolen välin jälkeen huutaen: ” I stop now this class because I am tired! Yes I’m tired!” ja lähti luokasta ovet paukkuen…
(Totuuden nimessä pitää osalle opettajista kunniaakin antaa, opetus on hyvää ja sitä on riittävästi!)

Väkivalta suututtaa. Naapurissamme asuu ihana tyttö joka saa päivittäin selkäänsä. Muutama päivä sitten Mwanaisha oli taas tehnyt jotain, josta rangaistuksena hän joutui hakemaan monta sankollista vettä ja joka vedenhakureissun jälkeen äiti löi häntä lujaa avokämmenellä naamaan. Mwanaisha itki ja itki ja haki lisää vettä. Yritin kerran mennä kohteliaasti väliin ja seurauksena oli että äiti löi kovempaa. Omillakin lapsilla on tässä aika paljon sulattamista. Tyttö saa varmasti rakkautta kotonakin, mutta olen salaa pitänyt häntä pitkiä aikoja sylissä samalla kun hän opettaa minulle swahilia.

Koko porukka on yhtäkkiä havahtunut myös oman tilan tarpeeseen. Ihan fyysiseen tarpeeseen! Täällä koskettelu on yleistä, toisia pidetään kädestä ihan eri tavalla kuin Suomessa, daladalassa voi nukkua röhnöttää toista vasten täydellä sielulla ja ihmiset tulevat muutenkin joka tilanteessa paljon lähemmäksi kuin Suomessa.

Tokihan tämä kaikki on ollut tuttua koko ajan, mutta kulttuurishokki taitaa olla siinä vaiheessa, että ikävä tuttuja suomalaisia tapoja on kova. Mutta tämäkin vaihe kuuluu pakettiin, eikä pois vaihdettaisi!

Mitäs vielä? No vanhempien yhteinen aika ei ole koskaan ollut näin kortilla, samaisella kortilla oleva vesi tulvii rikkinäisistä putkista luontoon, aamuisin on kylmä, ihmiset kävelevät liian hitaasti, ruoan tulemisessa tyhjässä ravintolassa kestää kaksi tuntia, lapset sairastavat, pyörä on rikki eikä kukaan jaksa sitä korjauttaa, kaupasta ei saa karkkia ja muutenkin ärsyttää kun pitää tätäkin tekstiä liioitella niin vahvasti.

Hyvät uutiset: 

Lämpö (T)

Luonto (P)

Löträys (T)

Voima (T)

Ystävyys (I)

Vappu á la Africa

Pitihän sitä vappua jotenkin viettää myös täällä ”maanpaossa” ja tuoda Tansaniaan pieni pala Suomea ja meikäläisiä perinteitä. Vapun menu oli suomalais-tansanialainen, neuvottelimme Hildan kanssa, mitä juhlallista olisi mukava syödä vapunaattona ja päädyimme karjalanpiirakoihin, rinkelimunkkeihin, biriyaniin ja kukkoon. Jatkossa siis Hildankin lapset saavat juhlapyhinä karjalanpiirakoita – pai ya Carelia! Piirakat tehtiin Dar es Salaamista ostetusta kenialaisesta ruisjauhosta, joka oli oikein kelvollista, vaikkakin hyvin vaaleaa. Sanoinkin Hildalle, että piirakoiden täytyisi olla väriltään kuten sinun ihosi, nyt niiden väri on kuin minun ihoni. Maku kuitenkin oli oikein kohdallaan ja kaikki niistä pitivät eikä vapunpäivälle jäänyt piirakan piirakkaa.

Suomalaiset munkit eivät paljoakaan eroa tansanialaisista mandazeista, taikina on hyvin samankaltainen kardemummineen, mutta niitä ei tehdä niin makeiksi kuin munkit. Biriyani on kardemummalla maustettua ja elintarvikeväreillä värjättyä riisiä ja herneitä. Meidän biriyanimme loisti keltaista ja vaaleanpunaista. Ensimmäistä kertaa teimme myös simaa vapuksi, mutta jollei sisälukutaidoton simantekijä olisi alkanut oikomaan reseptiä, olisimme saaneet sen vappupöytään valmiiksi. Nyt se vielä käydä pulpattaa jääkaapissa.

Mutta se kukko! Jälkeenpäin kerroin asiasta luottotaksikuskillemme Mosekselle, että ”Tulikula jogoo jana. Mama Hilda alinunua na kuchinja jogoo”, eli söimme eilen kukkoa, Hilda osti ja teurasti kukon. Moses kysyi: ”Kwa nini mama Hilda, Tanzania wanaume wanachinja jogoo?” Hän siis hämmästeli, että on yleensä miesten homma teurastaa kukot juhlapöytään. Yritin puolustella, että kun meillä lihat ostetaan supermarketista valmiissa paketissa… Kukko oli kyllä oikein hyvää, sitkeämpää kylläkin kuin broileri, mutta olipahan ainakin tuoretta! Hilda syötti minulle kukon maksan ja munuaisen, myös se kuulemma on Tansaniassa miehen tehtävä. Hilda itse hoiteli kukon pään helttoineen päivineen. Myöhemmin kävimme keskustelun, että jos meidänkin täytyisi itse teurastaa lautaselle päätyvä lihamme, pysyisimmekö vielä lihansyöjinä? Siinä tilanteessa vegetaarinen ruokavalio saattaisi olla erittäin varteenotettava vaihtoehto.

Riemu oksenteli edellisenä yönä sekä vapunaattona, joten vieraiden kutsumista täytyi perua. Iltasella kuitenkin kaksi uutta ystäväämme, vaihto-opiskelijat Marja ja Emma sekä uusi amerikkalainen tuttavuus David tulivat kylään ja lauleskelimme yhdessä YouTube-karaokea. Myös Myrskyn kummisetä Olli palasi luoksemme Iringaan Ugandan-reissunsa jälkeen ja oli vappujuhlinnassa mukana.

Muillakin kuin Riemulla on ollut hieman vilkasta sisuksissa. Alkaneella viikolla yritämme saada vatsat taas toimimaan normaalisti ja uusia projekteja käynnistymään. Ilma Iringassa on viileä ja tuulinen - mukavaa, että Suomessa krookukset kuulemma jo nousevat!

Teemu