En ole tottunut että luterilainen kirkko on täynnä jos kyseessä ei ole kauneimmat joululaulut. Ja täydellä tarkoitan sitä, että kaikki eivät mahdu sisälle, ihmiset istuvat osin sylikkäin ja käytäville on kannettu ekstratuoleja.
En ole tottunut, että kolehti kerätään valtavalta piirileikiltä näyttävällä muodostelmalla taputuksineen. Ja että köyhimmätkin antavat omastaan.
En ole tottunut olemaan ainoa valkoinen viidensadan tumman keskellä.
En ole tottunut ottamaan puolivuotiasta vauvaa syliin, kun äiti käy ehtoollisella.
En ole tottunut papin huutavan korviasärkevästi, nauravan ja lyövän nyrkkiä pöytään.
En ole tottunut siihen, että kirkkokansa ulvoo naurusta.
En ole tottunut sellaiseen, että papille väitetään vastaan kesken saarnan.
En ole tottunut kuulemaan niin kaunista laulua kirkossa, vaikka muutamat ystäväni ovat kyllä ihailtavasti Outokummussa musiikkia kirkkoon tuoneet. En myöskään ole tottunut hurraamaan esityksille.
En ole tottunut että kirkonmenoihin kuuluu vihannesten ja elävien kanojen huutokauppa.
Tähän kaikkeen en tosiaankaan ole tottunut. Mutta totun mielelläni.
 |
| Kirkkovieras johon en ole tottunut. |
Tykkään! Tankatkaa :)
VastaaPoistaOon kyllä kokenut vähän samaa meininkiä jopa Mikkelin synkässä kryptassa, kun vaan koolla on riittävästi eteläntyyppejä... se elämänilo ja muu oleellinen näyttää pakolaisillakin kulkevan kevyesti mukana.