Hae tästä blogista

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Koulussa opittua (osa 1)


  1. Kunniamurhat ovat joissakin heimoissa Tansaniassa nykypäivää. Hätkähdyttävää istua vastapäätä poikaa joka kertoo murhatusta äidistään ja oman heimonsa kostoretkestä. Valtio kuulemma sulkee näiltä silmänsä, koska tapa on osa vanhaa heimokulttuuria.

  1. Avioero on suurimpia syntejä, mihin voi syyllistyä Tansaniassa, homoseksuaalisuudesta nyt puhumattakaan. Eronnut ei saa muun muassa enää osallistua kirkossa ehtoollisen nauttimiseen. Toisaalta monien vaimojen pitäminen on yleistä ja raiskaus vaimonhankintatapana oli eräälläkin tunnilla opiskelijoiden mielestä ihan kätevä vaihtoehto.

  1. Naimisiinmenoon liittyy jos jonkinmoista lehmänvaihtoa puolin ja toisin heimosta riippuen. Maksamatta jättäminen tuo huonoa onnea avioliittoon, kuolemaa ja lapsettomuutta kuulema. Luokkakaverini tuli kysymään minulta tunnin jälkeen, että eikö todellakaan Suomessa edes morsiamen äidille makseta mitään: ”Eikö sinun äitisi ollut loukkaantunut ettei saanutkaan mitään palkaksi sinun kasvattamisestasi?” -Niin, pitänee kysyä.

  1. Olen myös oppinut, että tunnilla lähetellään lappuja ja kirjeitä (tai ainakin meille mzunguille). Miten jännää kirjoitella tunneilla opettajilta salaa sitten ala-asteen! Mutta on siinä jotain outoakin, koska suurin osa luokkakavereistani on reilu kolmekymppisiä pastoreita. Vaihtarikaverini oli jopa todistanut tilannetta, jossa lappu sitten lopuksi syötiin. Pitää kai ne todistusaineistot jotenkin hävittää.

  1. Olen oppinut paljon itsestäni ja suomalaisesta kulttuurista. Jos minua naurattavat tarinat pyhistä banaanipuista jonka päälle perheen isän on syljettävä tai katon alla pidettävistä polttopuista joilla on oma erikoistarkoituksensa, luokkakavereitani naurattavat ihan muut asiat. Oletteko koskaan miettineet että me tuomme joka vuosi sisälle puun, jonka koristelemme palloilla ja kynttilöillä, katselemme sitä viikon ja annamme sen kuolla pois?


Mitäs muuta -osio:
Kokeet tehdään monesti kännykän valossa sähkökatkosten takia, luentoja peruuntuu edelleen, minulle nauretaan paljon, minä nauran paljon ja yliopistolla näkyy taas valkoisia rottia.


Muuta elämää:

(I)

Lastenhuoneen tarkoitus (M)

Iringa (T)

Riemua (T)

Takapihan onnea 1 (T)

Takapihan onnea 2 (P)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti