Hae tästä blogista

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Vieraiden suusta

Kaksiviikkoinen matkamme Laasosten punaisten banaanien äärelle alkaa olla lopussa.
Punaiset banaanit jäivät maistelematta, mutta eräässä kojussa matkalla Malawijärveltä Iringaan niitä
nähtiin! Muutenkin hedelmät ja vihannekset värittävät katunäkymiä eri tavalla kuin kotimaassa. Myös maku on täysin erilainen, hedelmän maku.

Silmiä hivelevät olivat maisemat juhannusretkellämme: aluksi karua vuoristoa, sitten valtion istuttamaa kotoista havumetsää. Yhtä äkkiä olimme keskellä valtavia tee-, kahvi-, banaani- ja kaakaoviljelmiä. Lopuksi laskeuduimme lakeuksille ja horisontissa siinsivät unenomaisina kohoavat vuoret. Kaikkea tätä mieli kertaa vielä kauan.

Hellyttävimpiä kokemuksia tietysti ovat olleet Myrskyn ja Pihkan (ja joskus myös uhmaikäisen Riemun) kanssa yhteiset leikkihetkemme. Niissä mukavasti muutaman kuukauden kokemukset swahilin kielestä ja kokemuksista matkalta sekä muistot Suomesta. Mummi on ollut äiti, jolle on keitetty jikolla papuja, on asuttu teltassa meren rannalla ja pelätty merilevää. Lopuksi vietetään synttäreitä ja leivotaan mansikkakakkua. Tätähän minä koko kevään kaipasinkin!

Kohta nähdään, leikki jatkuu mökillä tai mummolassa! Kwa heri!   Annukka-mummi

ps .sukulaisille ja kummeille tiedoksi: Prinsessa Pihka on muuttanut nimensä Ballerina Anniinaksi.
Myös Myrsky tuntee toisen nimen, hän on Antti Virma Virtanen. Riemu on vielä Riemu! Voi tätä  riemua!



28.6.

Yhdeksän hengen Daladala- bussiin mahtuu 26 ihmistä ja kuski, kymmenvuotias tyttö kantaa selässään yksivuotiasta pikkuveljeään koko päivän, vanha nainen istuu illan kadun kulmassa, saa myytyä viisi appelsiinia ja on tyytyväinen, koska tässä on elämä, koko elämä. Mielenkiintoista on sekin, ettei swahilissa ole harrastus-sanaa, sen huomaa arjessa, ihmiset ovat, tekevät työtään, vapaa-aikaa ei ole, aika on Tansanian aikaa. Kaksi tuntia voi olla neljä, kaikki tapahtuu ajallaan, jokin on olemassa silloin kun sen todella edessään näkee. Täyteen ahdettujen bussien perässä lukee ”Jeesus pelastaa” tai ”Me luotamme Allahiin”, ja molemmat bussit ajavat niin lujaa kuin pystyvät. Dar Es Salaamin ja Iringan välillä me selvisimme ja pelastuimme vaikka leijona makasi keskellä tietä.

Olen ajellut polkupyörällä Iringan kadut pariin kertaan, enkä voi olla ihailematta tuhannen ja yhden kojun rujoa kauneutta. Yhdessä kojussa hitsataan portteja, seuraavassa myydään hyvin roikkunutta lihaa, kolmannessa paikataan kenkiä, neljännessä rakennetaan sohvaa, viidennessä ommellaan mekkoja, ja tätä värikkyyttä löytyy kilometritolkulla. Tällaista vinoa visuaalista rikkautta saa hakea. Kaikella on paikkansa ja kaikki paikat on täytetty ääriään myöten. Karismaattisen haaran kirkoissa sanaa julistetaan 120 desibelin voimalla, kirkon jokaiseen nurkkaan sijoitetuista ämyreistä rukoukset huudetaan kansan korvaan, kirkon ikkunoista näkyy kahden neliön kokoiseen hiussalonkiin, jossa asennetaan 2000 shillingin (yhden euron) hintaista peruukkia virkailijan päähän, olkaan koputetaan ja eteeni nousee puinen jumala, ostan sen ja pelastun.

Kaksi viikkoa tässä maassa on antanut vain ripauksen tästä rikkaasta kulttuurista. Ihmisten ystävällisyys, vähään tyytyminen, vaatimattomuus, rauhallisuus, kaikki tämä on häkellyttävää. Siirtomaavallan aika näkyy vielä monissa asioissa, brittien perinteitä muun muassa ihmisten nimissä; on Ernestiä, Janeja ja niin edelleen. Mutta onneksi tansanialainen on ylpeä myös omasta perinteestään, ihmiset haluavat pitää kiinni vanhoista sananlaskuistaan:

Haraka haraka haina baraka – Kiire ei ole siunaus
Alielala usimuamshe ukimuamsha utalala wewe – Jos herätät nukkuvan, tulet nukahtamaan itse
Mkono mtupu haulambwi – Tyhjää kättä ei nuolla

Olen varma että ymmärrät edellä mainitut viisaudet, monet eivät ymmärrä.

Parhain terveisin, Esko-Pekka
      

Kirahvia syömässä (I)

(I)

(T)

(E-P)

(E-P)

Hildan kotona (E-P)

(E-P)

(E-P)




Tuokiokuvia juhannuksesta järven rannalla

Jumalan silta, mummi ja Pihka (I)

Vuoret, tunnelma ja sinisen sävyt (T)

Aamuherätys, ällötys ja ihastus (T)

Malawijärvi, kahdeksan tunnin uintikeikka ja onni (T)

Kiire, rauha ja Myrsky (T)

Esi-isät, afrikkalainen viisaus ja nauru. (T)

Mahatauti, pitkä kävely ja banaanipuut (I)

Pieni palkka, suuri elämä ja kiitollisuus. (I)

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Vain käymässä

Naapurit katosivat. Sanomatta meille sanaakaan. Mwanaisha oli lähetetty kesäksi Morogoroon sukulaisten luokse ja muu perhe muutti jonnekin muualle. Elämä tuntuu kaikonneen ympäriltämme.
Pihkan Mwanaishalle säästämä hellokitty-linna jäi antamatta.

Ajatus iski suurella voimalla: Olemme täällä vain käymässä. Olemme täällä vain piipahtamassa ihmisten elämissä ja sitten palaamme Suomeen. Tällä hetkellä olen varma että palautuminen kotiin tulee olemaan vielä suurempi kulttuurishokki kuin tänne muuttaminen. Meille tulee ikävä, suunnaton kaipuu tätä elämää kohtaan täällä. Ihan kuin täällä elettäisiin pikkuriikkisen enemmän. Ihan kuin minäkin olisin alkanut kävelemään hitaammin.

Mutta Mwanaisha. Minun henkilökohtainen swahilinopettajani. Lasten paras leikkikaveri. Hauskin nauru jonka olen koskaan kuullut. Raastavin itku jonka olen koskaan kokenut. Minne katosit?
Millainen tulee sinun elämäsi olemaan? Saatko käydä koulua? Tuletko olemaan terve? Enää ajatukset tavoittavat: Meillä on ikävä sinua.






sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Talent Show in Tanesco World

Kuluneella viikolla ei lenkkeilty, luettu digihesaria tai kummemmin pidetty edes periaatteista kiinni. Kulttuurituottajaopintoihini lukeutuva projekti Talent Show saatiin alkamaan ja loppumaan perjantaina 10.6. lukuisista ja lukemattomista teknisistä vastoinkäymisistä huolimatta. Kyse oli kahden ystävyyskoulun, Iringan kansainvälisen koulun ja Mapinduzin koulun, yhteisestä hauskasta tapahtumasta, jossa pääpaino oli lasten taideinnostuksen esilletuomisessa. Tapahtuman varjolla kerättiin rahaa molempien koulujen taideopetusta edistäviin hankintoihin. Esityspaikkana oli kansainvälisen koulun piha.
                      Sähköyhtiö Tanesco tarjosi koko päivän kestävän sähkökatkon – joka kylläkään ei ollut järin suuri yllätys. Koululla tietenkin on varageneraattori, jolla saatiin sähköä äänentoistolaitteisiin. Aluksi. Tanssiesitysten tarvitsemat musiikit tuottivat runsaasti päänvaivaa. Äänipöydän sisäänrakennettu USB-liitäntäinen mp3-soitin ei ymmärtänyt tiedostomuotoja eikä sähköä ollut tarpeeksi, jotta mitään olisi kaiuttimista kuulunut, kun yritimme toistaa musiikkia äänipöytään kytketystä tietokoneesta. Laitteet oli tietenkin testattu etukäteen, mutta tähdet kai olivat väärässä asennossa, kun H-hetki oli käsillä.
                      Väliajalla kuitenkin generaattorikin päätti sanoa sopimuksensa irti. Se oli sammunut ja saatiin pitkän tappelun jälkeen taas pyörimään. Mutta se, mitä generaattori ei koskaan aiemmin ollut tehnyt, oli että se ei kerta kaikkiaan tuottanut sähköä mihinkään osaan koulua. Toiselle puoliajalle oli sijoitettuna lähes pelkästään esityksiä, jotka tarvitsivat taustamusiikkia, sekä taidehuutokauppa, johon ei tarvittu välttämättä sähköjä. Näytti siltä, että voimme pitää vain huutokaupan ja lopettaa. Sydäntä raastoi, kun luulin joutuvani perumaan 6-7–vuotiaiden tanssikerhon esityksen. Lapset olivat pukeneet robottikostyymit ja meikit ylleen ja odottelivat vuoroaan. Kuitenkin koulun sekä opettajien omilla vehkeillä saimme pelastettua sen, mitä pelastettavissa oli. CD-mankkaan löytyi patterit, erään opettajan läppärissä oli virtaa jäljellä ja toisella opettajalla oli iPod pattereilla toimivine kaiuttimineen. Volyymi oli tietenkin todella hiljainen, mutta joka ikinen esitys saatiin vedettyä läpi. Emmekä aikataulusta lopulta olleet jäljessä kuin parikymmentä minuuttia.
                      Varsinaiset tapahtuman järjestelyt eivät olleet syynä siihen, että pärjäilin viikon neljän tunnin unilla, vaan se, että Inkerin teatterikerhon elokuva täytyi saada valmiiksi ennen Talent Showta. Useampana yönä editointipuuhat venyivät kolmeen-neljään asti. Ja pitihän se suostua bändi perustamaan muutaman opettajan kanssa. Esitimme Showssa kaksi biisiä.
                      Taidehuutokaupassa myytiin oppilaiden tekemiä maalauksia ja käsitöitä ja sen, kahvion sekä lahjoitusten tuotoilla saimme kasattua 301 000 shillinkiä. Noin 150 eurolla saa paljon hyödyllistä ostettua kouluille. Tämän lisäksi Inkeri osti noin sadalle esiintyjälle palkinnoksi pehmolelut rahoilla, jotka hän voitti helmikuisesta lyhytteatterikatselmuksesta Outokummussa. Melko äärimmäisen stressaava kyseinen parituntinen oli, mutta lapset olivat kerrassaan mahtavia!

Teemu

video






lauantai 4. kesäkuuta 2011

Koulussa opittua (osa 1)


  1. Kunniamurhat ovat joissakin heimoissa Tansaniassa nykypäivää. Hätkähdyttävää istua vastapäätä poikaa joka kertoo murhatusta äidistään ja oman heimonsa kostoretkestä. Valtio kuulemma sulkee näiltä silmänsä, koska tapa on osa vanhaa heimokulttuuria.

  1. Avioero on suurimpia syntejä, mihin voi syyllistyä Tansaniassa, homoseksuaalisuudesta nyt puhumattakaan. Eronnut ei saa muun muassa enää osallistua kirkossa ehtoollisen nauttimiseen. Toisaalta monien vaimojen pitäminen on yleistä ja raiskaus vaimonhankintatapana oli eräälläkin tunnilla opiskelijoiden mielestä ihan kätevä vaihtoehto.

  1. Naimisiinmenoon liittyy jos jonkinmoista lehmänvaihtoa puolin ja toisin heimosta riippuen. Maksamatta jättäminen tuo huonoa onnea avioliittoon, kuolemaa ja lapsettomuutta kuulema. Luokkakaverini tuli kysymään minulta tunnin jälkeen, että eikö todellakaan Suomessa edes morsiamen äidille makseta mitään: ”Eikö sinun äitisi ollut loukkaantunut ettei saanutkaan mitään palkaksi sinun kasvattamisestasi?” -Niin, pitänee kysyä.

  1. Olen myös oppinut, että tunnilla lähetellään lappuja ja kirjeitä (tai ainakin meille mzunguille). Miten jännää kirjoitella tunneilla opettajilta salaa sitten ala-asteen! Mutta on siinä jotain outoakin, koska suurin osa luokkakavereistani on reilu kolmekymppisiä pastoreita. Vaihtarikaverini oli jopa todistanut tilannetta, jossa lappu sitten lopuksi syötiin. Pitää kai ne todistusaineistot jotenkin hävittää.

  1. Olen oppinut paljon itsestäni ja suomalaisesta kulttuurista. Jos minua naurattavat tarinat pyhistä banaanipuista jonka päälle perheen isän on syljettävä tai katon alla pidettävistä polttopuista joilla on oma erikoistarkoituksensa, luokkakavereitani naurattavat ihan muut asiat. Oletteko koskaan miettineet että me tuomme joka vuosi sisälle puun, jonka koristelemme palloilla ja kynttilöillä, katselemme sitä viikon ja annamme sen kuolla pois?


Mitäs muuta -osio:
Kokeet tehdään monesti kännykän valossa sähkökatkosten takia, luentoja peruuntuu edelleen, minulle nauretaan paljon, minä nauran paljon ja yliopistolla näkyy taas valkoisia rottia.


Muuta elämää:

(I)

Lastenhuoneen tarkoitus (M)

Iringa (T)

Riemua (T)

Takapihan onnea 1 (T)

Takapihan onnea 2 (P)