Vieraiden suusta

Kaksiviikkoinen matkamme Laasosten punaisten banaanien äärelle alkaa olla lopussa.

Punaiset banaanit jäivät maistelematta, mutta eräässä kojussa matkalla Malawijärveltä Iringaan niitä

nähtiin! Muutenkin hedelmät ja vihannekset värittävät katunäkymiä eri tavalla kuin kotimaassa. Myös maku on täysin erilainen, hedelmän maku.

Silmiä hivelevät olivat maisemat juhannusretkellämme: aluksi karua vuoristoa, sitten valtion istuttamaa kotoista havumetsää. Yhtä äkkiä olimme keskellä valtavia tee-, kahvi-, banaani- ja kaakaoviljelmiä. Lopuksi laskeuduimme lakeuksille ja horisontissa siinsivät unenomaisina kohoavat vuoret. Kaikkea tätä mieli kertaa vielä kauan.

Hellyttävimpiä kokemuksia tietysti ovat olleet Myrskyn ja Pihkan (ja joskus myös uhmaikäisen Riemun) kanssa yhteiset leikkihetkemme. Niissä mukavasti muutaman kuukauden kokemukset swahilin kielestä ja kokemuksista matkalta sekä muistot Suomesta. Mummi on ollut äiti, jolle on keitetty jikolla papuja, on asuttu teltassa meren rannalla ja pelätty merilevää. Lopuksi vietetään synttäreitä ja leivotaan mansikkakakkua. Tätähän minä koko kevään kaipasinkin!

Kohta nähdään, leikki jatkuu mökillä tai mummolassa! Kwa heri!   Annukka-mummi

ps .sukulaisille ja kummeille tiedoksi: Prinsessa Pihka on muuttanut nimensä Ballerina Anniinaksi.

Myös Myrsky tuntee toisen nimen, hän on Antti Virma Virtanen. Riemu on vielä Riemu! Voi tätä  riemua!

28.6.

Yhdeksän hengen Daladala- bussiin mahtuu 26 ihmistä ja kuski, kymmenvuotias tyttö kantaa selässään yksivuotiasta pikkuveljeään koko päivän, vanha nainen istuu illan kadun kulmassa, saa myytyä viisi appelsiinia ja on tyytyväinen, koska tässä on elämä, koko elämä. Mielenkiintoista on sekin, ettei swahilissa ole harrastus-sanaa, sen huomaa arjessa, ihmiset ovat, tekevät työtään, vapaa-aikaa ei ole, aika on Tansanian aikaa. Kaksi tuntia voi olla neljä, kaikki tapahtuu ajallaan, jokin on olemassa silloin kun sen todella edessään näkee. Täyteen ahdettujen bussien perässä lukee ”Jeesus pelastaa” tai ”Me luotamme Allahiin”, ja molemmat bussit ajavat niin lujaa kuin pystyvät. Dar Es Salaamin ja Iringan välillä me selvisimme ja pelastuimme vaikka leijona makasi keskellä tietä.

Olen ajellut polkupyörällä Iringan kadut pariin kertaan, enkä voi olla ihailematta tuhannen ja yhden kojun rujoa kauneutta. Yhdessä kojussa hitsataan portteja, seuraavassa myydään hyvin roikkunutta lihaa, kolmannessa paikataan kenkiä, neljännessä rakennetaan sohvaa, viidennessä ommellaan mekkoja, ja tätä värikkyyttä löytyy kilometritolkulla. Tällaista vinoa visuaalista rikkautta saa hakea. Kaikella on paikkansa ja kaikki paikat on täytetty ääriään myöten. Karismaattisen haaran kirkoissa sanaa julistetaan 120 desibelin voimalla, kirkon jokaiseen nurkkaan sijoitetuista ämyreistä rukoukset huudetaan kansan korvaan, kirkon ikkunoista näkyy kahden neliön kokoiseen hiussalonkiin, jossa asennetaan 2000 shillingin (yhden euron) hintaista peruukkia virkailijan päähän, olkaan koputetaan ja eteeni nousee puinen jumala, ostan sen ja pelastun.

Kaksi viikkoa tässä maassa on antanut vain ripauksen tästä rikkaasta kulttuurista. Ihmisten ystävällisyys, vähään tyytyminen, vaatimattomuus, rauhallisuus, kaikki tämä on häkellyttävää. Siirtomaavallan aika näkyy vielä monissa asioissa, brittien perinteitä muun muassa ihmisten nimissä; on Ernestiä, Janeja ja niin edelleen. Mutta onneksi tansanialainen on ylpeä myös omasta perinteestään, ihmiset haluavat pitää kiinni vanhoista sananlaskuistaan:

Haraka haraka haina baraka – Kiire ei ole siunaus

Alielala usimuamshe ukimuamsha utalala wewe – Jos herätät nukkuvan, tulet nukahtamaan itse

Mkono mtupu haulambwi – Tyhjää kättä ei nuolla

Olen varma että ymmärrät edellä mainitut viisaudet, monet eivät ymmärrä.

Parhain terveisin, Esko-Pekka

      

Kirahvia syömässä (I)

(I)

(T)

(E-P)

(E-P)

Hildan kotona (E-P)

(E-P)

(E-P)