Kotona!

ma 7.3.2011 à

Kotona Iringassa!

Kahdeksan tunnin mittainen bussiseikkailu takana ja uuden kotikaupungin äänet pauhaavat taustalla.

Tiivistystä:

-         Ihana päästä Dar es Salaamista pois! Liikaa ihmisiä, liikaa melua, liikaa liikennettä, liikaa plusasteita! Palatkaamme asiaan muutama kuukausi afrikkalaistuttuamme.

-         Rasvan määrä ruoassa tulee jo korvista ulos, sipulikeittokin tarjoillaan paksun öljykerroksen kera, krutongit tietysti uppopaistettuna! Hedelmät sentään hedelminä…

-         Pihkaa harmittaa kun ihmiset eivät osaa lausua hänen nimeään oikein. ”Pihka” muuttuu poikkeuksetta ”Piskaksi”. Myrsky sanoi ymmärtävänsä: ”Se on aika lähellä yhtä rumaa juttua, Jaskan riimisanaa!”

-         Bussimatka kestostaan huolimatta meni yllättävän hyvin. Bussikuski osti uudet vaatteet ikkunasta ja puki ne auton liikkuessa (meidän perhe tyytyi 12 banaaniin, 2000Tsh eli 1e), Afrikan eläimiä bongailtiin (Norsut, kirahvit, puhvelit, antiloopit, apinat, korppikotkat), nukuttiin (pienet ja Teemu ottivat jopa kahdet päiväunet), nautittiin maisemista ja ihasteltiin ilman vaihtumista viileämpään.

-         Ensimmäinen puhelin hävinnyt, TEEMULTA! Jos ette tajunneet niin ei Inkeriltä.

-         We are in love with our new hometown. Tunapenda Iringa! Karibuni!

-         Yllättäen koko perhe ihan poikki kaiken uuden kokemisesta.


Onnistuin lataamaan kaksi kuvaa kolmessa tunnissa, jee!

Tien päällä! (I)

Kuvankaunis maisema bussimatkalta. (I)

Muutamia kuvia, repikää tästä huvia!

Vielen danke für die Deutsche! (T)

Lisää yökokkaustunnelmointia... (I)

(I)

Darin yö turvallisesti hotellihuoneen ikkunasta. (T)

(T)

Leikki Inkerin lapsuuden matkoilta! (T)

Sinisen kirpun kaveri meiningissä mukana. (T)

(I)

Red bananas!

Itärannikolta daladalalla veks ja Sansibarin pääkaupunkiin Stone Towniin. Ihana paikka! Oikea labyrintti! Täällä ollaan nyt oltu yksi yö Bwejuussa tapaamiemme saksalaispariskunnan Hannan ja Leifin ja Leifin sansibarilaistuneen isoisän Dirkin opastettavina. Eilen illalla päädyttiin Forodhani gardensiin maistelemaan paikallisia herkkuja kuten Zanzibari pizzaa (uskomattoman herkullista lihalla täytettyä chapatin oloista paistosta jossa kananmunaa joukossa) sekä sokeriruokomehua limellä ja inkiväärillä ryyditettynä, hitti lasten keskuudessa myös! Ylimääräiset käsiparit tulivat kyllä tarpeeseen ihmisvilinässä, Inkeri ja Teemu saivat hetken jopa pitää toisiansa kädestä…

Tänään oli ohjelmassa eksymistä, tinkimistä, kävelemistä ja tinkimistä. Edullista täällä on, kunhan malttaa tinkiä. Meidän perheen lounas maksoi tänään (viisi samosaa, kolme makeaa riisipalloa, kolme Zanzibar-leipää) 3300 Tsh eli n. 1,5e. Äh, pitäisi melkein pitää blogia paikallisesta ruoasta…
Myrsky on ihastunut limeen, jota laitetaan mausteeksi joka paikkaan (perunasalaattiin esimerkiksi).

Paikalliset lapset ovat ihanan uteliaita (ihanan vielä tässä honeymoon-vaiheessa) ja kieli tarttuu meidän lapsiin kuin rusketus ainakin. Riemu ei enää sano ollenkaan kiitos, vaan asante, ja mambo-poa, hujambo-sijambo-keskustelut sujuu jo kaikilta.

Seuraavaksi ohjelmassa taas Dar es Salaam josta matka toivottavasti jatkuu jotakin kautta kohti lopullista päämääräämme Iringaa. Täytyy sanoa että lapset ovat olleet hurjan reippaita, kauniita ja rohkeita. Kaksivuotiaan kanssa ei tietysti täälläkään voi keskustella, saako raivarin ravintolassa vai ei. Paikallisten reaktio asiaan on tietysti: ”Hakuna matata!”

Ja sitten se tärkein! Punaisia banaaneja on olemassa! Maku on keltaisten kaltainen, mutta kuten kaikki tietävät, väri ratkaisee!

Rakkautta Suomeen, olette mielessä!

P.S. Tama paiva ei sujunut niin mallikkaasti, darin ahdistavaan vilinaan, hirveaan motelliin, sietamattomaan kuumuuteen... Ja Inkeri ja Riemu aloittivat paivansa jo kolmen maissa. Mutta motellista paasty eroon, huippusviitti alla ja kohta pulahdus uima-altaaseen!

(I)

Karkkia! Karkkia! Karkkia! (I)

(T)

(T)

(I)

Ninaitwa Pihka! Na wewe ye? (I)

Here we go! (T)

Kouluun menossa. (T)

Laihat lehmat rannalla. (T)

(T)

daladala ride! (T)

(I)

riemua limpparin voimalla! (I)

Tunnelmointia hotellihuoneesta. (I)

Uniongelmia

Inkerin mietteitä:

Elelemme siis edelleen täällä Sansibarin itärannikolla, Bwejuun kylässä, lähellä Pajea. Ja leikitään ensimmäistä kertaa elämässämme kunnon rantalomalaisia! Tätä ennen ollaan kuskattu lapsia Sveitsiin, Baltiaan, Unkariin, autolla Tanskaan…Eikä Lanzarotellakaan lapsia käytetty kuin kerran rannalla. Ja rannallahan sitä pääsee helpolla! Swahilin opiskelua, paikallisten kanssa jutustelua, slowfoodia, hiekkalinnoja, päiväunia, simpukoita, rapujen tutkiskelua, lenkkeilyä, auringonnousuja, auringonlaskuja, aurinkorasvaa, auringonpolttamia (Ja isovanhemmille tiedoksi, että kyllä, lapsilla on huivit päässä ja tarpeeksi aurinkorasvaa) ja paikallisia lapsia, joita suomen kieli ja erityisesti R-kirjain tuntuu naurattavan. Ja tietysti jottei totuus unohtuisi, minä kirjoitan myös teatterihistorian esseetä. Elämä taisi olla sen verran täynnä touhua ennen lähtöä, että jospa tämä loma rannalla ennen sisämaata tulee täysin tarpeeseen. (Toisin sanoen saanhan synninpäästön etten ole kokoaikainen paikalliskaupunkikulttuurimatkailija joka hengähtää vasta yöllä, jos silloinkaan, koska aina on jotakin täysin uutta ja ennen kokematonta nähtävää ja haisteltavaa ja maisteltavaa…?)

Mutta itse otsikkoon. Minä olen aina ollut huono nukkuja. En saa illalla unta, heräilen keskellä yötä ja kun aamulla avaan silmäni,on kello mitä tahansa, on unia turha herutella enempää. No jos normaaliin huonoon uneen lisää häiriötekijöitä kuten kuumuus, kosteus, äänet ja malarialääkkeet, niin voi jo alkaa ihmettelemään, että mistä minä ehdin sitä energiaa päivääni saamaan. Keskimääräinen uniaika lienee siinä kolmen-neljän tunnin paikkeilla. Mutta onhan tästä jotain hyötyäkin! Voi rauhassa lenkkeillä, valokuvata auringonnousuja, kirjoittaa blogia ja koulutehtäviä. Saan siis olla rauhassa länsimaisen tehokas vielä hetken, ennen kuin afrikkalainen elämänrytmi imaisee sisäänsä…Tai sitten edessä on puolen vuoden univelat.

(Mutta jos jollakin on oikeita lääkkeettömiä vinkkejä nukkumiseen, voin luopua ylimääräisistä yötunneistani ilomielin…)

 Riemun synttäreitä vietettiin maanantaina juhlavasti aamupalakakun ja laulun kera. Koko kakku meni. Lapsilla on muutenkin niin kovat karkinvierotusoireet, että Pihka teeskenteli tänään ripulia, että saisi toisen imeskeltävän maitohappobakteeripillerin…

Tänään käytiin vertaistukiryhmän tapaamisessa Jozani Forestissa. Lapset nimesivät apinaperheen lapset Vihaviksi ystäväperheemme mukaan, terveisiä vaan!

Mitä kuuluu Suomeen? 

Would you buy one?

Auringonnousu synttäripojan kanssa.

synttärihumua!

African style!

vertaiset

mangomies

Hikinen Afrikka.

pe 25.2.2011à

Edellisen seesteisen tekstin vastakohdaksi kaivataan nyt selkeästi turhautumista. Taksi Milanossa oli ylihintainen, lapset riehuivat Kairon kentällä niin että aikuisetkin alkoivat riehumaan ja yölento Kairo-Dar es Salaam oli ilmakuoppien takia Inkerille, muutenkin lentopelkoiselle, aika ahdistava kokemus. Odottelimme puoli kuuden aikaan aamulla sietämättömässä kuumuudessa itkuisten ja yliväsyneiden lasten kanssa etukäteen tilattua kyytiä, joka ei tietenkään ilmaantunut paikalle.

No, motellille päästiin, suoraan suihkuun ja lisää unta koko porukalle.

Na Karibu Tanzania! Ja tervetuloa Tansaniaan!

Huomioita:

1. Täällä on kuuma, todella kuuma. Astemittareita ei ole näkynyt, mutta tämän hikisemmässä paikassa ei kukaan meistä ole vielä matkustanut. Lämpötilaero Itä-Suomen ja Itä-Afrikan välillä lienee vähintään 70 astetta. Tästä johtuen lauantai-aamupäivä vietettiin motellilla käyden kymmenen minuutin välein kylmässä suihkussa (No kuumaa vettä sieltä ei olisi tullutkaan).

2. Valkoiset lapset saavat täällä kyllä täyden huomion (ja 2.1 tämän perheen lapset ottavat siitä kyllä kaiken irti).

3. Suomessa ei tiedetä oikeista mangoista mitään. Tunapenda mango!

4. Punaisia banaaneja ei ole vielä tullut vastaan. On siis vielä blogin lukijoillakin jotain mitä odottaa!

5. Meininki täällä Dar es Salaamin reunoilla on kuin rock-festivaaleilta: musiikkia, juopuneita ihmisiä, tööttäileviä autoja, pelikojuja, kaupustelijoita, tanssimista, huutamista, rummutusta, neonvaloja ja nuotioita. Onneksi rikkinäinen tuuletin (aina sähkökatkosten välissä) piti tarpeeksi suurta meteliä peittääkseen yön äänet!

6. Sormilla syöminen aloitettu (paitsi Teemulle piti muutaman kerran muistuttaa, että milläs syödään, kun haarukka välillä ilmestyi käteen). Että voitte jo etukäteen varoitella lasten tulevia hoitotätejä, kun puuro ei pysy lusikassa tai perunan kuoriminen ei tule mieleenkään.

7. Myrskyn huomio: Luteet on samanlaisia kuin WALL-E:ssa.

8. Valokuvaaminen tällaisessa paikassa on todella haasteellista kolmen lapsen kanssa.

9. Liskot huonekavereina ovat korvanneet toistaiseksi television. Tosin Mikki Hiiren kerhotaloa on luvattu tänään kannettavasta vilauttaa.

10. Täällä on kuuma, todella kuuma.

Päivän sana Teemulta

Melkoisen suuri oli helpotuksen tunne, kun pääsimme alas maan kamaralle Dat es Salaamissa. Olin perheestäni erittäin ylpeä: lennoilla hoidettavanani olleet neljä lasta olivat erittäin yhteistyökykyisiä ja itse osasin melko hyvin pitää pääni kylmänä ja olla suuremmalti lietsoutumatta puolisoni lentopelosta. Jokaisella lennolla kävi vieläpä niinkin hyvin, että koneet eivät olleet täysiä ja saimme omien paikkojemme viereen tyhjiä paikkoja, jolloin ”INF”-Riemullekin oli oma paikka, vaikka hän sylilapsena matkustikin. Erityisen vajaa oli Kairo-Dar-kone, jossa lapset saatiin pitkälleen nukkumaan jokainen omalle penkkirivilleen. Kävivätpä molemmat stuertitkin jopa vinkkaamassa meitä valitsemaan paikkoja vapaasti, jos vaikka häiriinnymme heidän kovaäänisestä pälätyksestä, sillä istuimme koneen takaosassa, jossa henkilökunta hengaili. Kun lopulta laskeuduimme koneesta ulos ja alas klo 5.20, tuntui kuin olisi saunaan tullut. Ilma oli erittäin kuuma ja todella kostea ja ensimmäinen ajatukseni oli, että onko tässä ilmassa tarpeeksi happea hengittää? Rajamuodollisuudet olivat nopeasti ohi ja olimmekin yhtäkkiä todellakin perillä. Afrikassa. Muutama silmänräpäys yöunta takana, lapset kiukkuisia, valtavasti matkatavaroita, ei pyydettyä kyytiä, aivan pihalla. Muut koneessa olleet matkustajat katosivat nopeasti näkyvistä ja olimme keskenämme paikallisväritteisten taksinkuljettajien huomion kohteena. Jokainen oli valmis kyyditsemään meidät, emmekä huijauksen pelossa osanneet muuta kuin kohteliaasti kertoa heille, että ”our driver is coming”. Soitettuani kaksi kertaa motellille en todellakaan ollut varma onko kyytimme tulossa. Onneksi siihenkin aikaan langan toisessa päässä todella oli henkilö ja vaikka vaikutti siltä, että hän ei ymmärrä minua enkä minä häntä, lopulta paikalle tuli mies, joka pyysi toista taksikuskia (joka oli vieressämme leipomassa kauppaa) luettelemaan kännykästä nimen, jota tämä oli tullut hakemaan. Toinen taksikuski alkoi luetella: L, double A, jonka jälkeen hän, Inkeri sekä minä luettelimme yhteen ääneen loput kirjaimet: S, O, N, E, N. Seurasi helpotuksen siivittämä naurunremakka ja iloinen kädenpuristus. Ja vaikka kirjaimia luetelleella taksikuskilla olisi ollut tila-auto ja hän olisi tarjonnut kyydin puolta halvemmalla, olimme erittäin tyytyväisiä päästyämme perille motelliin peseytymään ja nukkumaan.

Sen verran kaksi päivää kestäneet lennot stressasivat, että on ollut todella mahtavaa vain pötkötellä huoneessa ja kuunnella mitä lapsilla on mielessä. Aivan huippua on heitellä Myrskyn kanssa frisbeetä ja heittää Pihkaa polttopallolla motellin pihalla muurien sisällä. Henkilökunta istuskelee välillä portailla ja katselee leikkejämme opettaen samalla muutamia swahilinkielisiä sanoja. Onkin peräti hieman työlästä orientoitua lähteämään kadulle ostamaan vaikkapa juomista; ”nyt en millään jaksais mennä tästä taas tuonne afrikkaan…” Eräskin taksinetsimisyritys kaatui siihen, kun olimme kadulla yhtäkkiä kuskilauman ympäröimänä aivan pihalla taas. ”You looking for official taxi? This is private. Cheap.” Tuli tarve vetäytyä takaisin motellille ja pyytää järjestämään kuljetus keskustaan.

Erikoista on huomata, miten paikalliset pukeutuvat pitkälahkeisiin housuihin ja käyttävät pitkähihaisia paitoja, kun itse hikoilee levätessäänkin enemmän kuin saunassa. Täällä käytetään puoli tuntia taksin hinnan tinkaamiseen, tyhjässä ravintolassa ruokaa odotetaan tunti, täällä iloitaan kun kymmenen tunnin sähkökatkos päättyy. Täällä hymyillään tuntemattomille, tarjoilija nostaa lapsen syliin ja vie tiskin taakse jakkaralle napottamaan. Sormet työnnetään ugaliin ja elävä musiikki pauhaa kadulta yömyöhään asti. Pohjolan aikataulutettu kiire ei täällä näy, Afrikassa meininki on ”pole, pole”. Afrikassa on rento meininki. 

P.S.

Lentokoneita Milanossa.

Lentäjä tupakkatauolla.

Hiki ja kala.

Pelkkä hiki.

huonetoveri.

Kyläkokous Darissa.

Mango ja me.

Miehen nimi on Koira. Unaitwa Koira.

Nyt nää leikkis paratiisisaarta Sansibarilla!